Parhaillaan tuhannet ellei sadattuhannet ihmiset jännittävät Suomen peliä ja kisakatsomo on täälläkin pystyssä. Perhe huutaa hepreaa ja joku suomi poika luistelee tuhottoman pienen kiekon perässä televisiossa, tietenkin yleisön kannustusten sekä huutojen saattamana. Ei tahdo pysyä edes kamerat tuon pienen kiekon perässä. Ja jos oikein ymmärsin tämän parhaillaan menossa olevan huuman aiheuttaa vielä juniori kiekkoko? No joka tapauksessa onnea ja menestystä niille nuorille. Rehellisyyden nimissä minua ei juuri kiinnosta, mutta lohdutukseksi minun välinpitämättömyydestäni perheeni fanittaa minunkin puolesta. Itse kärsin pitkästymisen ja äärimmilleen ärsytettyjen kuuloelinten myötä tästä epäurheilumaisuudestani vai onko kyse peräti isänmaallisuuden puutteesta? Facebookissa on kaksi teemaa, kyseinen jääkiekkopeli tai yksittäiset pelaajat ja kylmyys. Sadat ellei taas tuhannet ihmiset toitottavat kylmyyttä ja pakkasasteita. Ymmärränhän minä, nyt on niin kylmä täällä suomessa että ei vain voi mennä ulos. Sisätiloissakin pakkasasteiden aiheuttama lama aiheuttaa sen, että mitään muuta ei voi tehdä, kun enintään hehkuttaa pikku leijonia.

Kuitenkin negatiivisuudesta huolimatta minä voin kertoa, että kyllä kylmyys ärsyttää minuakin. Ottaa päähän myös arki ja työhön paluu. Kaikki työelämän muutokset astuivat nyt ihan käytännössä käytäntöön vuodenvaihteessa työpaikallani, joten tupla ärsytys kun mikään ei vain toimi. Hirveää on myös kun lasten arkikin alkaa jälleen pyöriä. Kaikki nämä negatiivisuudet kuitenkin tuntuu melko kevyeltä, kun tiedossa on vauvan ja hänen sisaruksensa tuoksuisia hetkiä kun saamme taas viettää aikaa sisarukseni perheen kanssa. Minun ajatukseni ovat niin pastellin sävyisiä, että pitkästytän jopa itseänikin. Toisaalta tämä vauva-taapero aika on mielettömän hyvä keino paeta todellisuutta. Tässä ollaan menty joulu ja vuodenvaihe. Tämähän tarkoittaa, että yksi jos toinenkin asia on maksanut hieman normaalia enemmän. Tämähän tarkoittanee erääntyviä laskuja, jotka mieleni bloggaa tosi taitavasti tulevaisuuteen. Olo on kuin katsoisit häikäisevän kaunista maisemaa, nähden horisontissa myrskyn. Se myrsky lähestyy ja lähestyy, mutta yrität viimeiseen asti pitää kiinni siitä äärellään olevasta kauneudesta ja tyyneydestä. Kumpa tämä myrsky ei koskaan saavuttaisi minua, toivon ja rukoilen. Tiedän että totuus on se, että se iskee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Olkoon nämä käsillä olevat hetket sen verran huumaavia, että jaksan sen pahimman iskun. Samalla kuitenkin tartun toiveissani siihen pieneen oljenkorteen, että jospa jonakin päivänä tämä horisontissa oleileva myrsky pysähtyisi vain sinne horisonttiin.

"Katastrofien ei pitäisi kestää näin kauaa, haluan aamiaista." -Muumipappa-