Tätä vuotta on menty hetki eteenpäin ja minulla on syvällä tuolla jossain aavistus, että tästä tulee hieno vuosi siitäkin huolimatta, että niin minulla, kuin miehellänikin, on töissä YT:eet. Kuitenkin vuosi tuo mukanaan myös juhlan aiheita, sillä minä täytän pyöreitä, mies täyttää pyöreitä (enemmän, kuin minä), sisko täyttää myös pyöreitä (hieman vähemmän, kuin minä) ja esikoinen toivottavasti juhlistaa lakkiaan. Juhlan aihetta, joskaan ei kuulemma juhlia, tuo myös siskon valmistuminen jälleen uuteen ammattiin. Niin tyhjästä on siskonikin ponkaissut maailmaan, että jokaista saavutettua unelmaa tulisi juhlia ja isosti.  Minä olen päättänyt, että tämä vuosi on minun vuoteni. Lapset ovat isoja, joten minun on aika hieman katsella omaakin napaa ja nauttia ikääntymisestä. Minä en todellakaan aio alistaa itseäni ikäkriisille vaan nautin siitä, että tämä on se hetki, se hetki jolloin elän. Yritän elää aiempaa terveellisemmin ja yritän nauttia kaikesta siitä, mikä elämässä on hyvää. Töissä jälleen kävi säästöveitsi ja vähensi jälleen yhden pois tiimistäni. Tämän säästön seurauksena työnkuvani jälleen muuttuu, mikä tuo taas uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää itseäni ammatillisesti. Yritän tulevista kiireistä huolimatta nähdä enemmän onnistumisia, kuin haasteita ja mahdottomuuksia. Yritän muistaa rajata työn ja vapaa-ajan mielekkääksi kokonaisuudeksi. Minulla on kyllä osaltaan myös vahva tunne, että tänä vuonna minulle avautuu jokin uusi mahdollisuus tai jokin uusi ja ihana luku myös työn saralla. Toki koulun oveakin kokeilen kolkutella, mutta voi olla että sen oven aika ei olisi vielä. Mikä ehkä minulle tuo myös erityisesti toivoa, on se, että nuorimmaiseni koulu vaihtuu syksyllä. Toivon, että se vapauttaa hänet jatkuvalta koulukiusaamiselta ja hän pääsisi rakentamaan itselleen turvallista nuoruutta ja hieman ehjempää minä-kuvaa.

Tämä vuosi siis haasteineen on siis yhtä pelkkää suurta mahdollisuutta. Ei elämä varmasti helppoa ole, mutta täytyy toivoa, että tänä vuonna useinkaan, ei se valo tunnelin päässä olisikaan se juna, joka jyrää alleen. Toivon matkaan pieniä onnenkantamoisia ja vahvaa uskoa, joka kantaisi minua niinä haasteenkin hetkinä. Joskus aina minä palaan tämän blogin aiempiin kirjoituksiin ja minä tunnen ne pimeimmätkin ajat ja niiden aiheuttaman tuskan. Kaikki nuo kokemukset ja tunteet ovat tuoneet minut tähän hetkeen ja valmistaneet minua tulevaan. Ne kokemukset saavat minut näkemään, että tänäänkin päivä on kirkaampi ja pidempi kuin eilen.

”Kevät nostaa nurmikon kukkaan –miksi heittäisin toivoni hukkaan” –Gustaf Fröding