Uusi työ on alkanut hiljalleen. Työ on haastavaa ja ratkaistavaa riittää, mutta en lainkaan ole asiasta vielä huolissani. Työ vastaa koulutustani ja ehkä osin enemmän, mutta tarjonnee minulle kuitenkin sitä oppimisen iloa, jota olen metsästänytkin. Työ opettaa minulle myös keskeneräisyyden sietämistä, kun asioita ei vain voi saattaa useinkaan loppuun minusta riippumattomista syistä ja koko ajan tulee tuutin täydeltä lisää keskeneräisyyksiä. Välillä joudun muistuttamaan itseäni, että olen vasta aloittanut, joten minun ei tarvitse vielä vaatia itseltäni ja muilta sitä täydellisyyttä. Armollisuus itseäni kohtaan ei ole se lahja, jonka olisin vielä itselleni sallinut. Olisiko nyt aika?

Työpäivien jälkeen päässä vaan surisee. Päivät ovat täynnä vuorovaikutusta erilaisten ihmisten kanssa, kokouksia, koulutuksia ja erinäisiä muita vuorovaikutustilanteita on tehokkaasti kalenteri täysi. Vapaa-ajalla ei juuri jaksa pitää ihmisiin yhteyttä ja somekin on jäänyt täysin tauolle. Puhelimessakaan ei ole ollut ääniä hetkeen. Iltaisin ei jaksa enää ottaa mitään tietoa vastaan ja arjen rutiinien hoitaminen tuntuu nyt hieman työläältä.

Mutta kuuluu minulle muutakin. Hiljalleen olen rakentanut itselleni pienen oman pesän työpaikkakunnalleni. Tämä pesä on minun kaunis turvasatamani. Olen sisustanut kaikki selkeäksi ja valoisaksi. Pesä on erittäin kauniilla paikalla ja siellä voin antaa kehoni levätä. Oli luksusta vuosien omakotitalossa asumisen jälkeen laittaa huoltomiehelle viestiä, kun jotain meni rikki. Kovin helppoa ja omalla tavalla ihanaa.Ikkunan ollessa auki pihalta kantautuu leikkivien lasten ääniä, ne tuo omanlaista tuttuutta menneestä ja muistuttaa hetkistä aikaan ennen maalle muuttoa. Äänimaailma ulkoillessa on kaupungin äänimaailma, ihmisten puheen sorinaa, autojen ääniä ja kaikkea tavallista, josta huomaa, että minä en ole lopultakaan yksin vaan maailma on täynnä elämää. On ihana poistua pesästä ja kävellä kaupaan, piipahtaa syömään tai kadota lenkkipolulle. Kaikki on tässä, ei kilometrien päässä.

Syksy lähestyy vauhdilla. Koko viime viikon satoi, luonto ei ole juuri nyt kauneimmillaan. Arki on nyt niin uutta, että en ehdi juuri antaa syksyn masentaa. Saa nähdä millaiseksi elämä muodostuu.

”Uusi alku on kuin tyhjä valkoinen tila.
Voit täyttää sen juuri sinun väreilläsi,
täyttää tilan ilolla ja uusilla kokemuksilla. ”- Tuntematon.