”Kaikkia suuria muutoksia edeltää kaaos.” -Deepak Chopra

Minä kerroinkin täällä, että olen saanut uuden työn, joka on varsinainen ihme. Myös taloushuoliin löytyi hetkellisesti helpotusta pienen ihmeen myötä. Minun pitäisi olla ihan mahdottoman helpottunut ja olenkin. Olen ihan mahdottoman kiitollinen myös ihmeistä, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Silti kuitenkin tunnen äärimmäistä ahdistusta. Ihan kun hukkuisin. Minä iloitsen ahdistuneenakin. Tuntuu kuitenkin, että väsymys ja stressi ei laske irti kropastani, vaikka tekisin mitä. Haluaisin nukkua sen pois, mutta uni ei tule. Kiukuttaa ja olen ärtynyt. Ja kaikkein pahinta tässä on tietoisuus siitä, että tämän selkeämmäksi elämä ei voi tulla tässä hetkessä, eikä varmasti toisten tai ainakaan kovin usein tämänkaltainen onnellinen hetki osu omalle kohdalle, ja minä meinaan hukata sen. Tunnen vaan pirun suurta ahdistusta ymmärtämättä edes, että miksi. Pohdin, että olisiko epätoivo käynyt niin syvällä, että pintaan pääsy nyt vaan kestää ja minun pitää antaa itselleni ja tilanteelleni aikaa eheytyä. Tässä hetkessä minä hengitän. Muistan olla kiitollinen ja kiittää, muistan iloita saamista mahdollisuuksistani, sillä jokainen niistä sisältää pienen ihmeen. Minä aidosti tunnen paljon toivon ja uskon värisiä tunteita. Sieluni on vain hieman väsynyt ja tarvitsee lepoa, jotta sekin voi iloita ja tuntea kanssani. Kumpa minä saisin jostain voimaa nauttia nyt vain kaikkea hyvää, jotta jaksaisin sittenkin, kun on huono päivä.

”Muista katsoa ylös tähtiin eikä alas jalkoihisi. Yritä ymmärtää sitä, mitä näet ja mikä saa maailmankaikkeuden olemaan olemassa. Ole utelias. Näyttääpä elämä kuinka vaikealta tahansa, aina on jotain mitä voit tehdä, ja menestyä siinä. Tärkeintä on, ettet vaan luovuta.” -Stephen Hawking