”Mustasukkainen löytää aina enemmän, kuin etsii” -Madeleine de Scudery

Minä olen ollut aiemmin äärimmäisen mustasukkainen. Jokaisessa suhteessani olen tullut petetyksi. Myös tässä nykyisessäkin. Ei sillä, ettenkö olisi omaa lapsellisuuttani kostanut. Kuitenkin vanhemmiten sitä alkoi kai oppia, että se mustasukkaisuus on suhteen kannalta erittäin invalidisoiva ja olen hyväksynyt sen, että mitä ikinä tapahtuukaan, se on tapahtuakseen. En tarkoita, että uskottomuus olisi hyväksyttävää vaan tarkoitan sitä, että sen kohdattuaan, on punnittava, että onko tämä suhde taistelun arvoinen. En usko, että jatkuvalla kyttäämisellä ja ennalta solvaamisella saa itselleen uskollista puolisoa vaan pahimmillaan sillä pitää latua auki uskottomuudelle. Minä itse päätin edelliset suhteet osin uskottomuuden vuoksi. Tässä pitkässä suhteessa tosiaan päätin taistella, taistella suhteen puolesta ja omaa mustasukkaisuutta vastaan. Siitä lopulta kovan työn jälkeen syntyi tämä avioliitto ja yhteinen taival, jota on kestänyt. En uskalla vannoa ettenkö joskus tulisi petetyksi taas. En usko kuitenkaan sen auttavan, että olisin ennalta mustasukkainen ja energiaakin hukkaantuisi, jos kaikki naiset olisivat uhka. Ja entä sitten, jos mieheni pettäisi?  Jos se ei ole rakkautta, niin voisiko suhteen pelastaa vielä sittenkin? Ja jos se on rakkautta, onnea ja intohimoa niin voisinko vain väistyä ja olla onnellinen mieheni puolesta? Nämä kysymykset ovat niitä, mitä pitäisi pohtia sitten, kun asia on ajankohtainen. Kuitenkaan en usko, että laskisin pelkästään uskottomuuden vuoksi parisuhdettani päättymään.  Uskottomuuden lisäksi eroon tarvittaisiin myös muita epäkohtia uskottomuuden lisäksi.

Miksi minä pohdinkaan uskottomuutta ja mustasukkaisuutta? Se johtunee siitä, että katson kaverini kamppailua miestään vastaan ja ihan vaan oman mustasukkaisuutensa pohjalta. Hänellä on kultakimpale käsissä, mutta jokainen nainen, olkoon vaikka kaupan kassa saa kaverini suuttumaan. Tämä mies on oppinut, että ei poistu kotoa minnekkään, kaupassa hän valitsee mielellään mies kassan, jos se vaan on mahdollista. Hän on tehnyt työtä kasvavassa yrityksessä ja aiemmin työkaverit olivat vaan miehiä, mutta nyt on myös naisia. Hän ei uskaltanut kertoa sitä vaimolleen, sillä hän pelkäsi. Nyt hän ”jäi kiinni”, että työskentelee myös naisten kanssa ja suhde on kriisissä. Siinä on ulkopuolisen turha yrittää sanoa mitään, sillä se kaikki uhka on todellista kaverilleni. Siinä, missä miehen elintila pienenee, sen suuremmaksi hänen vaimonsa elintila kasvaa. Miten raskasta on elämä niin miehellä, kun vaimolla joka elää tässä uhkien maailmassa. Naisia on kaikkialla. Lisäksi aina tulee joku viesti miehen puhelimeen, joka on tarkastettava ja  aina jostain leiailee nenään parfyymin tuoksu, joka on taatusti jonkun vieraan naisen. Kuinka kuluttavaa niin miehellä kuin vaimolla, eikä heillä jää aikaa enää parisuhteen hyville hetkille. Voiko tämänkaltainen suhde päätyä, kuin täysituhoon? Joskin tuollaisena se alkoi minunkin nykyinen suhteeni, mutta minä kasvoin siitä nuoren tytön uhosta ja mustasukkaisuudesta tälläiseksi aikuiseksi naiseksi (tämän asian suhteen, monessa muussa suhteessa olen jäänyt keskenkasvuiseksi). Kyllä mekin selvittiin, vaikka se tosiaan vaati useita vuosia ja monta pettymystä, turhia ja aiheellisia mustasukkaisuuskohtauksia. Voisiko siis kaverinikin pian ymmärtää, miten paljon hyvää häneltä jää kokematta.

Uskottomuus on sinällään oman parisuhteen aliarviointia, raiskaamista ja tuhoamista, mutta miehille se ei ole kuin seikkailu muiden joukossa. Itse ajattelen, että se nainen, joka heittäytyy yhden illan riemuun varatun kanssa, on vain yksi säälittävä kertakäyttö tavara. Mies palaa vaimonsa luokse, jota hän rakastaa. Jotkut naiset pystyvät myös noihin seikkailuihin. Itse olen sellainen, että harrastaakseni syrjähyppyjä niin sekin vaatisi jotakin tunnetta, joten ihan helposti en siis hyppele, enkä ole hypellyt. Luulen, että suurin osa naisista ovat kaltaisiani. Minulla on eräs kaveri, joka kovin mielellään on harrastanut seksiä varattujen kanssa. Hän kokee paremmuutta siitä, että on niin hehkeä ja ihana, että menee näiden vaimoraukkojen ohi. Olen monta kertaa huomauttanut, että et sinä mene minnekkään, kun sinä et koskaan enää kuule siitä miehestä, mutta vaimo kuulee koko loppuelämänsä. Sinä kevytkenkäinen ja epätoivoinen nainen lopulta nukut yksin omassa sängyssäsi. Kun sinä lopulta löydät itsellesi jälleen miehen, jolle jäät kiinni vieraissa käynneistä, niin taas sinä nukut yksin entistä kylmemmässä sängyssäsi. Ei siitä sulkaa hattuun saa, että varatun kanssa hetken viettää. Varsinkin miehet, he pystyvät niin helposti pitämään tarpeet ja tunteet erillään.

Jos uskottomuus on suhteen aliarviointia, niin mustasukkaisuus on sen parisuhteen toisen puolen aliarviointia. Mustasukkaisuuden kohteen elämä rajoittuu tosi pieneksi, sillä mitään mitä hän tekee tai mistä hän luopuu, ei riitä puolisolle. Jokainen parisuhteessa elävä haluaa tehdä puolisonsa onnelliseksi ja kamppailee sen puolesta, että onnistuisi siinä. Mustasukkainen puoliso ei voi olla onnellinen, sillä aina jossain on jokin tekijä, joka on todellinen tai kuviteltu uhka suhteelle. Mustasukkaisen ihmisen puolison mielenterveys on erittäin kovilla, sillä hän elää tilassa, jossa häntä syytettään. Lisäksi usein puoliso pyrkii solvaamaan toista saadakseen toisen itsekunnioituksen ja minä-kuvan rikki vangitakseen toisen omaan surkeuteensa ja omaan elämäänsä.
 

Minä siis olen onnekseni oppinut luottaamaan hetkeen. Kenenkään parisuhde ei ole niin vakaa, etteikö sitä joskus koeteltaisi. Siksikään en väitä, että luottaisin täydellisesti mieheeni, mutta luotan suhteeseemme. Jos joskus on jotakin käydäkseen, niin se on sen ajan ongelma ja sitten mietitään, mitä tehdään ja kuinka jatketaan. Saattaapi olla, että koskaan ei käy enää mitään, joten jos ennalta pelkäisin ja uhkakuvia maalaisin, niin sitten antaisin hyville hetkille luvan kiittää ohitsemme.
 

”Mustasukkaisuus on typerintä, mitä olla saattaa. Se rumentaa ihmistä, ja tekee elämän kauhean ikäväksi sekä itselle että toiselle.” -Minna Canth